The worst feeling isn't being lonely. It's being forgotten by someone you could never forget.

Tässäpä positiivinen alku tekstille. Johonkin pitää taas purkaa inhottavaa oloa. Jouduit nyt ahdistuneen nuoren valituksen uhriksi. Aaaanywayy... Piti selittää, että minkälainen olo on mulla viimeaikoina ollut...

 

Olen siis sellainen tyyppi, joka miettii liikaa kaikkea ja käy kaikki ”mitä jos” vaihtoehdot läpi, ennenkuin pääsee tekemään mitään. Yleensä päädyn jättää tekemättä, sillä mitä jos blahblah... Jep, tiedostan ongelmani ja välillä teen asialle jotain.

 

Niinniin juujuu se olotila.

 

Tapaat ihmisen, ystävystyt, pidät yhteyttä, puhutte about aina kun mahdollista, jnejne. Jotkut osaavat pitää kaverisuhteita yllä, ja saavat sen kuulostamaan helpolle. Mulle kaverisuhteet on harvinaisen vaikeita, enkä ole hyvä niitä myöskään ylläpitämään. Puhumattakaan niiden aloittamisesta. Huhhuh, siinä vasta homma. :D Tavaksi on jäänyt antaa ajan vaan rullata johonkin ja sitten hyvän tilaisuuden tullen kommentoin jotain hauskahkoa tai relative shittiä väliin.

 

Herranjumala kun en tahdo pysyä aiheessa – vääränlainen taustamusiikki soimassa?

 

Olen tutustunut täällä moneen, jutellut parille ja hymyillyt enemmän tai vähemmän esittäen. Vältän ihmisiin kiintymistä, mitä jos nuo kuitenkin löytävät jonkun kivemman ja lähtevät tämän perskärpäsenä leijailemaan? Ja silloin en osaakaan enään toimia yksin, shit... Sitä en odota. Joten mitä teen? Aamusin, jos tyyppi/tyypit ovat kolmea suuremmassa porukassa, istahdan pois tieltä. En halua olla tunkeileva tai sellainen... Perskärpänen....? En tiedä tähän väliin sopivaa sanaa. Vaikka toiset sanoisivat, että saisin tulla näiden porukkaan, en tunne kuuluvani sinne. Oon ottanu itteeni peruskoulun kiusaamisesta ja tämä ” oot ällöttävä. Älä mee sinne, ne saa syövän ” -juttu on vähän niinko jäänyt päälle. Oops. Noh, opettelen pikkuhiljaa jättämään sen pois. Enköhän mä joskus opi ihmisiä.

 

 

Mun pitäisi hankkia joku ajantappoväline, jota voisin kehitellä ilman nettiäkin. Se koulun netti kun ei ain atahdo yhteistyöhön. Ai jaan phonesta? No thank you. Ei yllä edes megaan ja pingiä 50. Hyhhyh, saan melkein hermoromahduksen siinä latausnopeudessa.

 

Oon suunnitellu piirrostallia, mut itteni tuntiessa siitä ei tulisi yhtään mitään, sillä motivaatiota/inspiraatiota ei riitä niin pitkälle, kuin tarvis. Piirrellyt olen päivittäin, mutten vain yhtä tiettyä hahmoa. Kirjoittelen yleensä yöllä tai iltahämärässä ja nekin tämmöisiä emoilutekstejä. Tarinoida tai roolipelailla voisin pitkästä aikaa, mutten ole onnistunut löytämään ketään, ketä kiinnostaisin sen enempää. Tai sitten en vain osaa kysyä – tai pelata. Piirtopöytäkin pitäisi raahata koululle, yyh.

 

Oonko edistynyn kahdessa ja puolessa kouluviikossa? Vissiin vähän. Verrattuna ensimmäiseen kolmeen päivään pystyn syömään enemmän. En paljoa, mutta silti. Pystyn puhumaan ihmisille vapaammin, enkä piipitä niin paljoa ja mut jopa huomataan. Edelleen ahdistun ja menen lukkoon, jolloin alan häseltämään ja silloin kolisee enemmän tai vähemmän. Tänää kolisi traktorin pellit lattialle opettajan nenän edessä. Well done, me.

 

 

Ja hohhoh olenkos iskenyt silmääni kehenkään? Miksi edes kysyt? :D Tietenkin olen! Cuties, cuties everywhere! Olenhan heitä moikannutkin, tietenkin. … Jopa.

 

 

Mutta hei, taidanpa yrittää pitää unirytmin suht' tasaisena. Yöt teillekin, stalkkerit.

Turhaa trekstiä turhaakin turhemmasta aiheesta. Eli ei mistään, tyhjyydestä. Mitä teen? Röhnötän sängyllä ja pohdin, mennäkkö syömään. Onhan täällä asunnossa ruokaa, eikä ole huutava nälkä. Kaveri ei ole näyttänyt kaipaavan minua siitä lähtien, kun ystävystyi kämppistensä kanssa. Ei sillä, ettei tämä saisi viettää muidenkin kanssa aikaa vaanitsellä tahtoo juuri nyt olla hitusen yksinäinen olo. Siksipä rustaan tämmöistä ajantappotekstiä, jonka pituudesta en tässä vaiheessa osaa sanoa yhtään mitään.

 

Mitä tein? Istuin kahdeksasta yhteentoista koulunpenkillä pers' puutuneena kuunnellen sikojen ja lehmien ruoansulatuksesta, jonka jälkeen lampaiden keritsemisestä. Kun vihdoin sain arseni nostaa puuduttavasta penkistä olikin aika jo lähteä syömään. Ennen sitä kuitenkin käytiin ihmisen asunnolla hakemassa tämän kela- tai ajokortti. You think I'd remember details? Kutsukaamme ihmistä vaikka Siiliksi, ässällä kun tuon nimi alkaa. Siitä pörräsimme ruokalaan ja päästiin sopivasti neljän pöytään. Vaikka meitä olikin vain kolme, shhh... Pölöhölötimme jostain, mutta muistikuva on hyvä. Tykkään, kuinka nuo kaksi ihmistä huomioivat minuakin, kun joskus meinaan syrjäytyä nurkkaan.

 

Päivän päätyttyä lysähdin koneelle ja yritin koodata pelin klubisivua loppuun, mutta eipä siitä halunnut tulla mitäänalkeellisella nettiyhteydellä. Jämähdin kirjoittamaan, kunnes juuri enne päivällistä viestitin kaveria, josko tämä tulisi kanssanisyömään mutta yllätys yllätys tämä oli jo kämppistensä syömässä. ” Nääh ” perus vastaukseni ja jäinpä möllöttämään koneelle. Yippee.

 

Ja nyt on kyllä ihan pakko emoilla tähän väliin.

Olen huomannut aikalailla joka koulupäivän loppuun olevani mahdottoman väsynyt. En niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Esitän tajuamattani olevani semmoinen nauravainen ja iloinen tyyppi, mutta kun jään yksin töllöttämään sähkönäyttöä niin murrun pienestäkin asiasta. Yleensä ihmissuhteisiin liittyvät aiheet kolhaisevat eniten. Miten tai miksi? Noh, olen kutosluokasta asti ollut eristäytynyt – kiusatty ja syrjitty. Johtanut siihen, että kahdeksannen luokan alussa siirryin kotikouluun, joka taas johti totaalliseen syrjäytymiseen ja masennus pääsi ottamaan vallan. Olen niitä ihmisiä, jotka miettivät aivan liikaa. Varsinkin yksin jäädessäni ahdistus tahtoo ryömiä päälle kuin mikäkin painajainen. Tai noh, painajaistahan tämä oikeastaan on. Painajainen, jota ei pääse karkuun ja joka rymäyttää uhrinsa maahan kertaheitolla hyvin päivän jälkeen.

 

Itsellä ei oikein ole mitään ” ajantappovälinettä ”, eikä tämä kirjoittaminen oikein tahdo napata silleen, että päivittäin kirjoittaisin viitisen tuntia. Siinähän menisin jo miinuksen puolelle sosiaalisuuteni kanssa! … Taas. Toki, jos totta puhutaan, niin minulla on mennyt paremmin kuin oletin. Oletin, etten saisi avattua suutani ennen kun joutuisin ryhmätehtäviä tekemään, ujo kun olen. Lisäksi oletin jääväni yksin luonteeni takia, mutta näinpä ei näköjään käynyt. Yritän silti olla ” kiintymättä ” näihin ihmisiin sen enempää, jos nämä kuitenkin keksivät jotain mukavaa ja kääntyvät vastaan. Positiiviset odotukset, jep. I know.

 

Mitäköhän tästä blogintyngästä oikeenmahtaa tulla, joku mun emo moment-sivu? Pfft. Tätä teksiä tulikin vähän enemmän, kuin odotin. Oho. Pakko lopettaa tähän.

Test 2

Test 3

Test 4

test test test test test